Rovaniemen markkinoiden alkuperäinen historia

Rovaniemen markkinoita esitettiin perustettavaksi ensi kerran 6.12.1773. Perusteluna oli tällöin yllättävää kyllä humaanisti ”Lapin rahvaan mukavuus”. Oulun läänin maaherra piti kuitenkin lausunnossaan 1780 Rovaniemen vapaamarkkinoita välttämättöminä myös kaupan käynnin kannalta. Rovaniemen markkinoille oli tulevaisuudessa tarkoitus keskittää maan pohjoisosien kauppa ja niistä oli tarkoitus tehdä Oulun läänin toiset päämarkkinat.

Markkinat esitettiin sijoitettavaksi varhaiskevääseen monestakin teknisestä syystä. Pimeydestä huolimatta tavaraa oli helppo tuoda paikalle pororaidoilla pohjoisesta, sekä vähäisen lumimäärän takia hevoskyydillä etelästä. Esitykset eivät alkujaan menneet läpi, mutta pikku hiljaa Rovaniemen edullinen maantieteellinen sijainti huomattiin. Ilmeisesti Kuusamo jäi markkinapaikkana liiaksi itään.

Kuva: Iikka Paavalniemi, Kotiseutuyhdistys Totto ry. Lapin maakuntamuseon kokoelmat.

Markkinat pyrittiin useita kertoja kieltämään ja torjumaan siveettömyyttä edistävänä tapahtumana. 1800 – luvulle mentäessä niiden aineellinen ja henkinen tarve kuitenkin selvästi kasvoi.

Myös kemijärveläiset tekivät 1864 ehdotuksen alueellisten markkinoiden perustamisesta Rovaniemelle. He pitivät aikaisempia Kemin markkinoita kannaltaan liian kaukaisina, mutta toivoivat mahdollisuutta käydä pohjoisempana talviaikaan kauppaa.

Esitys vapaamarkkinoiden pitämisestä Rovaniemellä tuli jälleen esille 11.3.1877. Tällöin kauppiasvaltainen enemmistö ryhtyi puoltamaan markkinoiden järjestämistä ja päädyttiin esitykseen, jossa kolmipäiväiset markkinat toivottiin pidettäviksi Ruokasen niemen ja pitäjän kirkon välillä helmikuun 20. päivän tienoilla.

Helmikuussa 1880 osanottajamäärältään tavallista runsaslukuisemmassa kuntakokouksessa vain kaksi henkilöä vastusti markkina-anomuksen esittämistä ylemmälle hallinnolle. Arveltiin että markkinoista tulee olemaan hajanaiselle pitäjälle huomattavasti hyötyä. Nyt korostettiin Rovaniemen keskeistä asemaa Pudasjärven, Simon, Kemijärven, Kuolajärven, Sodankylän, Kittilän, Kolarin ja Ylitornion maantieteellisen sijainnin suhteen.

Anomuksen perusteluina käytettiin myös pitkiä välimatkoja etelän kaupunkeihin (yli 12 peninkulmaa Tornioon ja Kemiin), pohjoisen vaikeita kulkuyhteyksiä ja huonoa kilpailutilannetta. Tarpeellinen tavara oli pakko ostaa muutamilta harvoilta kauppiailta, jotka saattoivat näin pitää sille kiskurihintoja. Vastaavasti rovaniemeläisten omista tavaroista maksettiin kaupassa liian vähän. Markkinat tulisivat siis palvelemaan myös käsityöläisten etuja.

Jotkut kuitenkin epäilivät rovaniemeläisten toivovan itselleen markkinoita vain ”lystin vuoksi”. Vastustajat väittivät maakuntalaisten kykenevän kauppaamaan tuotteitaan riittävän hyvin päivittäin paikallisten kauppiaitten liikkeitten kautta.

Kuunneltuaan puoltavia lausuntoja varsinkin sodankyläläisten taholta, Keisarillinen senaatti päätti 15.10.1880, että markkinat voitiin pitää helmikuussa 1881 kutakuinkin alkuperäisen esityksen mukaan. Tästä lähin markkinoita on Rovaniemellä pidetty ainakin jossakin muodossa, sotavuosia 1918, 1940, 1942-1945 ja vuotta 1946 lukuun ottamatta.

Kylistä ei luonnollisestikaan voitu käydä kovin usein kirkolla, joten myös hengenravintoa oli tuiki tarpeellisen ostosmatkan yhteydessä syytä saada. Markkinoiden ajankohtaa ajateltaessa oli kuitenkin otettava huomioon kirkkopyhien lisäksi myös ulkomaalaisten ja ulkokuntalaisten tavarakauppiaiden liikkuminen Rovaniemen alueella. Näitä näytti kulkevan enimmäkseen pääsiäisen, juhannuksen ja Mikkelinpäivän seuduilla. Näin merkityksellisiksi muodostuivat lopulta senaatin päätöksestä huolimatta myös juhannusmarkkinat, pääsiäismarkkinat ja Mikkelinmarkkinat.

Merkityksellisimmiksi näistä ns. juhlamarkkinoista näyttävät kaupankäynnin kannalta muodostuneen pääsiäismarkkinat. Pääsiäismarkkinoille saapui määrällisesti eniten kauppiaita ja talven jälkeen tarvetavarat ja elintarvikkeet tekivät kauppansa. Juhannusmarkkinoita puolestaan rajoitti muista pitäjistä tähän vuodenaikaan saapuneiden ihmisten vähäinen määrä.

Keväinen markkinatapahtuma helmikuussa vakiintui ja sitä alettiin odotella kylissä. Markkinoita pidettiin siunattuna juhlana, jonne jokaisen piti päästä lystäilemään. Alun perin markkinat olivat virallisesti kolmipäiväiset, mutta saattoivat myöhemmin kestää koko viikon.

Mikkelinmarkkinat

Mikonpäivää vietettiin jo ennen markkinoita syystöiden loppumisen johdosta. Samalla oli mahdollista hankkia henkistä varautumista ja tavaraa talven varalle. Mikkelinpäivän viettoa pidettiin kamalana tapahtumana viinankäytön, mölyämisen ja tappeluiden takia.

Syysmarkkinoista eli Mikkelinmarkkinoista on historiankirjoissa maininta jo vuoden 1880 kohdalla. Näitä reippaita syysjuhlia sanottiin myös Woimarkkinoiksi, vaikka voita ei syysmarkkinoilla juurikaan esiintynyt vaan enimmäkseen voiteluaineita. Näillä markkinoilla lienee siis ollut henkisesti elvyttävä merkitys syksyn kovan työsesongin päätyttyä alkavan raskaan talven edellä. Kuuluisan jätkäväestön osallistumiseen Mikkelinmarkkinoihin vaikutti se, oliko uitto edistynyt Rovaniemelle asti.

Mikkelinmarkkinat eivät olleet virallinen markkinatapahtuma, eikä niihin ollut vastaavasti lupaa. 1926 Mikkelinmarkkinat kiellettiin, mutta niiden pito virallistettiin 1936, jolloin kauppalanhallitus päätti että kauppiaat saavat tehdä kauppaa torilta varaamillaan paikoilla perjantaina ja lauantaina. Mikkelinmarkkinat olivat nuorison ja jätkien markkinat. Ne eivät myöskään menettäneet muiden markkinoiden tavoin merkitystään yhteiskunnan olosuhteiden ja kaupankäynnin lainalaisuuksien muuttuessa.

Markkinapaikka

Alkuperäisessä markkina-anomuksessa 1880 markkinapaikaksi esitettiin Korkalon kylää Korkalon talosta Yliruokasen rantaan. Senaatti kuitenkin päätti väärinymmärryksen johdosta, että markkinat voitiin pitää Yliruokasen tilalla. Markkinapaikka osoittautui liian pieneksi.

Markkinapaikka vakiintui lossirantaan Yliruokasen tilan alueelle ja ”Maantiekadun” varteen. Markkinat levisivät luonnollisesti kaupungille ja jo 1898 ehdotettiin erillistä toria hankittavaksi tarkoitukseen. Kunta voisi tämän jälkeen periä torirahaa, eivätkä yksityiset kiskoisi kauppiailta markkinapaikasta kohtuuttomia summia. Ehdotettiin myös, että markkinatori siirrettäisiin syrjään maantieltä jotta liikenne pääsisi kulkemaan.

Asia venyi ja hautui. Lopulta Rovaniemen pitäjän kirkonkylän yhdyskunta halusi ostaa pakkolunastuksella Yliruokasen maalta toripaikan 1907, mutta ostohanke raukesi maanomistajan ja muiden asianosaisten valituksiin 1908. Kyseessä ollut alue olisi sijainnut kutakuinkin vanhan markkinatorin paikalla.

Markkinat jatkuivat siis vapaamuotoisina ja poliisi joutui satunnaisesti purkamaan markkinakojuja, jotka olivat keskellä Maantiekatua, nykyistä Valtakatua. Kojut alkoivat lossinrannasta törmän päältä ja ulottuivat Osuuskaupalle (Sokos). Vilkkaampana aikana tietenkin pitemmälle. Poliisi valitteli sekaannuksen aiheuttamista järjestyshäiriöistä.

Viralliseen toriasiaan palattiin vasta Rovaniemen kauppalan perustamisen yhteydessä 1929, jolloin liikenteen luonnetta sanelivat jo kuorma-autoliikenne ja rautatie. Korkean hinnan ja omistajien jatkuvan myyntihaluttomuuden takia kauppalanvaltuusto päätti 1930 pakkolunastaa Yliruokasen pellon ja Pekankadun kauppalan yleiseen tarpeeseen. Tällöin markkinat myös selkeästi säännöksin rajoitettiin torialueelle, josta ei ollut kaupankäynnille lopulta muuta kuin haittaa. Markkina-aluetta sai kuitenkin vuokrata myös markkina-ajan ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan: mm. ampumateltoille ja tivolitoimintaan. Eräille hyväntekeväisyysjärjestöille alue annettiin ilmaiseksi. Virallisen torialueen myötä kauppiaan ja kuluttajan kohtaaminen ilman kalliita välikäsiä tuli viimein mahdolliseksi, mikä vaikutti hintoihin.

Talvimarkkinat siirrettiin Lapin aukealle vuonna 1959. Perusteluksi mainittiin muun muassa koulunkäynnin häiriintyminen ja linja-autoaseman läheisyys. Vanhat rovaniemeläiset eivät muuttoa hyväksyneet ja valittivat tunnelman muuttuneen kokonaan. Muutto tapahtui torikaupanvalvojan ja rakennustoimiston ehdotuksesta.

Markkinameininki

Ennen markkinoiden alkamista Rovaniemellä järjestettiin nurkkatansseja. Pitihän nuoren väen päästä jossakin kohtaamaan. Kohtapa nämäkin 1877 pantiin luvanvaraisiksi ja valvonnan alle suomalaiseen tapaan. Tanssien yhteydessä käytettiin viinaa. Kun keskiverto körttiväki ja lestadiolaiset suhtautuivat jo valmiiksi nuivasti kaikkeen ilonpitoon, lienee vaikeaa määritellä missä meni todellisten tanssien aiheuttamien järjestyshäiriöiden ja puhtaan moraalisen närkästyksen raja.

Kun järjestyshäiriöt tansseissa kasvoivat markkinoiden myötä, esitettiin viralliseksi kannaksi että markkinoilla piti ainoastaan käydä kauppaa. Rahvaan mielestä huvittelu kuului yhtä oleellisena osana tapahtumaan. Kehuttiin myös että Rovaniemen markkinatansseissa olivat esillä maakunnan kauneimmat tyttäret. Rovaniemellä huomattavimmat markkinatanssit pidettiin 1895 Yliruokasen talossa, jossa järjestäjänä toimi tuolloin Kemin kaupungin torvisoittokunta.

* * *

Markkinoiden lähestyessä alkoi Rovaniemelle valua pohjoisesta pitkiä pororaitoja. Kesä ja syysmarkkinoille tietenkin tultiin pääsääntöisesti pohjoisesta veneillä ja etelästä tietä pitkin hevosraidoilla. Junaa ruvettiin käyttämään vuodesta 1910, mikä lisäsi tavaran ja uteliaan väen määrää. Markkinoita varten järjestettiin myös erityisiä junavuoroja. Kauppiaat ja käsityöläiset saapuivat Rovaniemelle jo viikkoa ennen markkinoita. Kojuja saatettiin ryhtyä kyhäämään jo pariakin viikkoa aikaisemmin. Jotkut kauppiaat käyttivät vuodesta toiseen samoja kojupaikkoja. Näistä sovittiin lähinnä suullisesti. Myymäläkojun paikasta saatettiin 1900-luvun alussa maksaa 100-200 markkaa.

Ne jotka tulivat myöhään, eivät olleet varanneet paikkojaan eivätkä mahtuneet mihinkään, sijoittuivat talojen pihoille. Vanhan torin markkinakojupaikat myytiin huutokaupalla markkinaviikon alusta, mutta käytännössä markkinapaikkana toimi koko Rovaniemi.

* * *

Alun perin varsinaista tavaraa myytiin markkinoilla suoraan kulkuneuvoista, orsilta tai reestä. Tukkukauppiaat tietenkin käyttivät kauppapuotejaan. Myöhemmin suurin osa kauppiaista rakensi huteran kehikon päälle ”vaateseinäisen” kojun. Näihin käytetty puutavara päätyi markkinoiden jälkeen hyötykäyttöön rovaniemeläisten uuneihin. Yleisin myyntipaikan koko oli 2-3 m², juutalaisilla ja suurilla tavaranmyyjillä oli vähän isompia kojuja.

Myyntipöytänä oli perinteinen pukkipöytä, johon tehtiin katos – ja joskus jopa seinät ympärille. Ulko- ja sisäverhoiluun käytettiin valkoista purjekangasta. Näin syntyi eräänlainen kioski.

Alkuun kojut oli järjestelty suoriin riveihin ja markkinaväki joutui kävelemään kojurivin päästä päähän. Vähän ajan päästä – ja myös paloturvallisuussyistä – markkina-alueelle muodostettiin ristikkäisiä käytäviä.

Vartijoina oli käytetty poliisin ohella vapaaehtoisia omia yövartijoita, jotka keräsivät kauppiailta vapaaehtoisen maksun.

* * *

Ilmeisesti ilonpito on ollut markkinoilla leimaavaa, kun paljon markkinakuvaajana toiminut raittiusmies Valto Pernukin on maalannut 1975 maalauksen markkinahuumassa heiluvista hahmoista. Vääntyneiden velttojen käsissä heiluu kirvestä, puukkoa ja pulloa.

Tosiasiassa Rovaniemellä oli myytävänä viinaa myös markkina-aikojen ulkopuolella, eivätkä kansan juopottelu ja naipottelutavat juuri markkinoiden yhteydessä normaalia siveettömimmiksi muuttuneet.

Olemassa olevien rikostilastojen mukaan vakavat rikokset – kuten raiskaukset ja henkirikokset – olivat verraten harvinaisia Rovaniemen markkinoiden historiassa. Tänä päivänä ei Rovaniemen katuelämästä voi valitettavasti sanoa samaa.

Hirvittävästä vastustuksesta huolimatta ensimmäiset viralliset markkinat helmikuussa 1881 olivat siivo tapahtuma, jossa kauppa kävi, ihmisillä oli hauskaa ja vain neljä ihmistä päätyi paikalle varta vasten tehtyyn tilapäiseen putkaan.

* * *

Rovaniemeen Sahanperälle muodostui kuitenkin markkinoiden aikaan omintakeinen ”Soho” – Jätkän helvetti. Sinne olivat keskittyneet korttipelit, pullokauppiaat, ilotytöt ja tappelut. Suosituin korttipeli oli ventti, jota pelattiin rahasta. Pokeria ei vielä tunnettu. Sahanperälle ei kannattanut normaalikansalaisen yöaikaan mennä ilman asiaa ihmettelemään.

* * *

Markkinoiden kaupallisesta merkityksestä alkoi myös kiihtyvä majoitustoiminta. Pitihän markkinaväki jonnekin majoittaa. Markkinoita odoteltiin ja valmisteltiin kodeissa välillä joulunomaisin tunnelmin. Markkinaeväiksi otettiin pitemmälle matkalle kirnuvoita, kampsua ja verimakkaraa, kuivattua tai suolattua poroa, raavasta tai lammasta. Ja tietenkin oli rieskaa, jonka kanssa joskus aivan markkinamatkaa varten tehtyä leipäjuustoa tai poronjuustoa.

* * *

1920 – luvulla kuorma-autoliikenne lisäsi tavaran kulkua Lapissa, jolloin markkinoiden merkitys välttämättömän tavaran hankintapaikkana väheni. Majoitustarve supistui – joskin putkaväen määrä kasvoi - ja markkinat muuttuivat enemmän huvitteluluontoisiksi, sosiaaliseksi tapahtumaksi.

Markkinoilla erottuvia kansanryhmiä olivat tietenkin saamelaiset, jotka oleellisesti kuuluivat kuvaan. Toisena voinee mainita romaanit, joita myös valmiiksi asui paljon Rovaniemellä. Itäistä kauppatavaraa toivat laukkuryssät, juutalaiset kauppiaat ja tattarit eli tataarit. Tataarit myivät paljon tavaraa ja heillä oli varaa palkata myymäläapulaisia. Uskonnoltaan tataarit olivat muhamettilaisia.

Luonnollisesti markkinoilla on jo 1800-luvun lopulla käynyt ruotsalaisia mm. Pajalasta ja Haaparannalta. Myös norjalaisia saattoi eksyä paikalle.

* * *

Nuorison osallistumista markkinoille pidettiin tietenkin tyhjäntoimittamisena. Nuoret piiat saattoivat jäädä markkinatansseissa omille teilleen, kun tansseista löytyi kaivattu miehenpuoli. Kun lentojätkät palailivat savotoilta etelään vaimojensa luokse mennen tullen markkinoiden kautta, täytyi pysyvästi töissä olevien ”asentojätkien” kuluttaa savottojen ja uittojen välinen aikansa Rovaniemellä. Saattoipa käydä usein niinkin, että jätkän kotiinpaluu katkesi tähän kohtalokkaaseen kaupunkiin. Kun rahat olivat menneet, ”bumerangin” olikin pakko palata savotoille.

* * *

Kauppamiesten lisäksi markkinoilla tarvittiin lääkäriä. Ensimmäisille markkinoille matkusti Tornion piirilääkäri. 1884 alkaen sairaita, loukkaantuneita, puukotettuja ja sukupuolitautiin sairastuneita auttoi Rovaniemellä oma lääkärinsä. Markkina-aika aiheutti runsaasti työpaineita.

Lääkäri saattoi kuitenkin tarjota samalla pohjoisesta tulevalle väestölle normaalejakin lääkärinpalveluja tavallisten tulehdusten ja tautien hoidossa, joiden takia ei muutoin kyliltä oltaisi pitkää matkaa lääkäriin taitettu. Koska tämän johdosta lääkkeitä oli kaupan, keksittiin markkinaväen joukossa jo tuolloin pillerismi. Apteekin rohtoja sekoitettiin mömmöilymielessä kaljaan ja viinaksiin paremman tehon aikaansaamiseksi. Vaikeampia tapauksia varten Rovaniemen markkinoilla oli tavattavissa myös läänin eläinlääkäri.

* * *

Tyttöpalveluita yritettiin rajoittaa määräämällä sakot sille, joka antoi majoitustilaa ”oman kunnan portoille”, tai poliisille annetuilla valtuuksilla sulkea tyttökauppaa harjoittava liikehuoneisto. Luokkayhteiskunnassa olivat herrain huorat ja jätkäin huorat erikseen, vaikka hinnoista olikin yhteisellä päätöksellä sovittu. Toiminta johti syfilistartuntojen laajaan lisääntymiseen kummankin kansanosan keskuudessa.

* * *

Markkinoiden myötä saapui rovaniemeläisiin anniskelupaikkoihin musiikki. 1921 saattoi kahviloissa kuunnella gramofonia tai siellä saattoi soittaa pieni orkesteri esimerkiksi neekerijazzia. Kahvilat olivat myös pullokaljan ja väkijuomien nautintapaikkoja. Kieltolakiaikana saatiin myös kunnon pirtua.

Markkinoiden yhteydessä ruvettiin markkinoiden perustamisen jälkeen järjestämään myös maakunnan kannalta tärkeitä ja yleishyödyllisiä kokouksia. Markkinoiden aikaan järjestettiin mm. 1887 poronomistajien kokous, johon osallistui poromiehiä kaikilta poronhoitoalueilta. Markkinoilla pyrittiin levittämään myös raittiusaatetta ja jopa eläinsuojeluaatetta.

* * *

Tärkeitä artikkeleja 1900-luvun markkinoilla olivat: karuselli, elokuvat, kahvi, tupakka, vaate-, kangas- ja nahkatavara, turkikset, taljat, vuodat, nahkasaappaat – jazzarit, emalitavara, kellot, kulta- ja hopeakorut, puiset leikkikalut ja muut lelut (kukkopillit ja huuliharput), kiertävät teatteriseurueet ja VPK:n näyttämö, ampumateltat- ja renkaanheitot (joissa jaettiin tinamitaleja), voimailulaitteet- ja pelit, arpajaiset sekä tietenkin hevostarvikkeet.

Tärkeitä palveluita: lääkäri, eläinlääkäri, poliisi, torivalokuvaaja ja ilotyttöpalvelut. Rovaniemellä oli myös Tähti-raittiusravintola, kolme yleistä saunaa ja markkinasaarnamiesten markkinaseurat. Suurinta viihdykettä edustivat kortinpeluutapahtumat.

Muita suoritettuja tärkeitä kauppatapahtumia olivat tukki- ja metsäkaupat sekä hevoskaupat.

Rihkamakauppiaat, ”Helppo-Heikit” ilmestyivät markkinoille vasta 1913 vuoden tienoilla.

Annikki Karinniemi sanoi 1965, ettei markkinoiden aika ole ohi. Se on ohi vain niille jotka niin väittävät.

Tarvitseeko tämän päivän Rovaniemi uutta henkistä kohotusta?

Lähde: Heinonen, Jouko: Rovaniemen markkinat (Lapin maakuntamuseon julkaisu 1984)

Richard Kautto